sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kauan se kesti

Helpottavaa saada toisinaan jokin lukuisista keskeneräisistä projekteista valmiiksi. Viime viikkoina tätä iloa on tuonut kahden homman loppuun saattaminen. Toisesta muikenen kuin vaari vielä hetken (eli vinkkaan vaan että monta kuukautta työn alla ollut kirjataitto lähti painoon viiko sitten. Palaan asiaan kun kirja on julkaistu). Toinen valmistunut työ on nämä villasukat, jotka on olleet puikoilla luultavasti toista vuotta. Syyslomalla nappasin sukat esiin, päätin unohtaa stressin lopputuloksesta ja kudoin, purin ja kudoin. Ja nyt ne on valmiit!

Pitkään venyneiden prokkisten yksi ongelma on maun muuttuminen matkan varrella. Sukkia tehdessäkin kirvasin, että miks hitossa oranssia? Miksei jotain trendikästä pastelliväriä? Miksi ei edes valkoista? Mutta onnekksi mieli ja muoti ei lakkaa muuttumasta, joten eiköhän se oranssikin taas joskus ole in. Ekat valmiit aikuisten villasukat yläasteaikojen jälkeen on sentään iso juttu! Lisäksi nyt voin aloittaa vaikka mitä uutta käsityötä, jee!!! Palkinnoksi tuosta kirjataiton loppumisesta lupasinkin itselleni uudet villatakkilangat. Ja lisälahjana luvan olla stressaamatta tippaakaan, jos en ikinä saa kyseistä villatakkia valmiiksi.




Ps. Sukat tein ohjeesta - melkein. Kaikki on siis suoraan mallin mukaan, paitsi lanka, puikot, luotu silmukkamäärä, pituus, kuviot, kantapää ja kavennukset. No ainakin Anu Harkin / Kotoliving-lehden ammmoiset Yllätyskerä-villasukat toimi inspiraationa. Oon kai sanonutkin etten ole oikein hyvä ohjeiden noudattamisessa...

tiistai 21. lokakuuta 2014

DIY: pipo päähän

"En tykkää." "Se ei ole minulle hyvä." Tai vain lyhyesti: "Ei-ei-ei-ei-ei!" Syksyä ja lasten pukemisen ihanuuttahan tässä mietin. Viime aikoina kolmivuotiaan ei-ei-ei on kohdistunut eniten kenkiin (check: uudet isommat talvikengät hankittu) ja huppulakkiin, jota "spaidömään" ei haluaisi päällimmäisen lakin alle. Kätevänä - tai ainakin innokkaana - äitinä lähdin ratkomaan ongelmaa.

Kaivoin esiin vanhimman lapsen pieneksi jääneen, muutenkin turhan lyhyen treenipipon ja ammoin kirpparilta hankitun villapipon. Sakset leikkaamaan ja saumuri laulamaan! Tosin mokasin heti ja katkoin saumurin langat, joten tunnin äherryksen jälkeen siirryin tavalliselle ompelukoneelle. Lopputuloksesta tuli kuitenkin minusta älyttömän söpö kääntöpipo, vai mitäs tykkäätte? Nyt on niska ja korvat varmasti piilossa ja voidaan hetkeksi jättää huppulakkitaistelu sikseen.

Enää jännitän, meneekö tuo lakki päähän asti. Kolmivuotiaiden kanssa u never know...


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Laiskan sunnuntain pika(kasvis)ruoka

Ruokaa pitää laittaa. Lapsiperheissä sitä pitää laittaa vieläpä huomattavan usein. Ja kun laittamiseen jotakuinkin tottuu, kovin monena päivänä viikossa ei tee mieli syödä valmisruokia, vaikka arkimenojen määrä kuinka vois niitä puoltaa. Varmaan joka perheessä on omat helpot pikaruuat, joiden tarvikkeet löytyy aina, ja joiden tekemiseen ei tarvita aivoja. (Huomio: usein arkisin kello 16.30 aivojen synapsit ovat juuri pahasti katkenneet kohdasta, joka mahdollistaisi herkullisten uusien ruokalajien loihtimisen kohtuuajassa.)

Nyt ei ole arki vaan sunnuntai. On lisäksi loma!!! Voimia teki mieli silti säästellä: Mies miekkonen nukkui aamu-unia sohvalla tupenpeluun väsyttämänä. Mun intressit taas suuntautuu tällä hetkellä lähinnä kutomiseen. Aivoton pikaruokaa siis kehiin.

Tämä ohje on muokattu hesarin ruokasivujen Riisi-lihapyörykät/Kubbat-ohjeesta. Liha on tiputettu pois, kun meillä sitä syödään niin harvoin. Samoin riisikuori jäi pois liian vaivalloisena. Jäljelle jäi mausteinen, suolainen, makea, ihana pohja esimerkiksi couscousille. Ei varmaan joka ipanan tai justiinan makuun, mut meidän karaistuneet tenavat söi tätä suht hyvin: toinen kaiken ja toinenkin melkein. Sellaista pikaruokaa siis, olkaas hyvät!




Rusina-manteli-couscous
- sipuli (tai kaks jos haluaa)
- 1 dl rusinoita
- 0,5-1,5 dl kuorittuja manteleita tai mantelirouhetta
- 2 dl lehti- tai tavallista persiljaa
- 1-2 tl suolaa
- 2 tl currya
- 1 tl mustapippuria
- 0,5 tl jeeraa eli juustokuminaa jauhettuna
- öljyä paistamiseen
- 2-3 dl vettä
- 2-3 dl couscousia (saman verran tai hiukan vähemmän kuin vettä)
Lisäksi esim. paprikaa ja herneitä tai mitä vaan vihanneksia, jotka joko kypsennät samalla tai jotka on esikeitetty.

Kuullota silputtu sipuli öljyssä paistinpannulla. Lisää paprika ja herneet ja anna kypsyä itselle sopiviksi.

Sekoita joukkoon mantelirouhe (tai monitoimikoneessa rouhitut mantelit) sekä rusinat.

Hienonna persilja. Sekoita persilja ja mausteet ja lisää seos pannulle. Sekoita.

Lisää vesi ja anna kiehahtaa. Nosta pannu pois levyltä ja lisää couscous sekoittaen se muiden ainesten joukkoon. Anna seistä couscousin ohjeen mukaan kannen alla (yleensä 5 tai 6 minuuttia). Sekoita couscous irtonaiseksi haarukalla. Voit tässä vaiheessa halutessasi lisätä joukkoon ruokalusikallisen voita. Meillä tämä syötiin tänään keitettyjen kananmunien kanssa. Mukavan mausteista ruokaa sateiseen syksysunnuntaihin!

lauantai 11. lokakuuta 2014

Rutiinilla

Tällä viikolla oon pohtinut, mikä määrä rutiniia on hyvästä ja milloin rutinoituminen menee yli. Hesarissakin aihetta sivuttiin männäviikolla. Yksi päätelmä oli, että aamupalaa syövissä perheissä on keskimäärin parempi arjenhallinta kuin aamiaisen skippaavissa. Hurraa! Yks piste meille!!! Tällaiselle sotkuiselle, vasta järjestystä ja kaaoksen (=tavaran) hallintaa opettelevalle ihmiselle onnistuminen yhdellä osa-alueella antaa toivoa. Mutta edelleen, voihan rutiineissa ja laajemmin velvollisuudentuntoisuudessa myös liioitella.

Otetaas tuokiokuva perjantaihin: Pitkän työ- ja kouluviikon jälkeen kotona ei yllättäen ollutkaan vielä ketään. Mies miekkonen oli napannut nappulat mukaan mummolaan talvirenkaiden vaihtoon. Koti taas oli melkoisessa luonnontilassa, koska, noh, koska se vaan on joka päivä, etenkin jos iltaraivaus jää kerrankaan tekemättä. Oma mieli ailahteli: nukkumaan, uimaan, kuntosalille, hulluille päiville, kahville jonnekin. Mutta jäin kotiin. Laitoin pari tavaraa paikoilleen. Laitoin pari lisää. Järjestelin, aloin nostella tuoleja nurinniskoin pöydän päälle, tyhjensin ja täytin tiskikoneen, pistin pyykkikoneen pyörimään, ruokin kissat, laitoin tulet uuniin ja imuroin. Välissä join kupin tummaa kaakaota.

Tuo perjantai-ilta mietityttää edelleen: oliko se taas yksi hukattu mahdollisuus rentoutua vai sitä, että rakastan jo itseäni (ja muuta perhettä) sen verran, että viitsin nähdä vaivaa, jottei koko viikonloppua v***ta kuin pientä eläintä kun on niin sotkuista? Siinäpä sitä on mietittävää. Liikaa rutiiniako jo, vai juuri tarpeeksi?




Vielä loppu"kevennys": tuossa yllähän ois ohje miten toimia, ettei kotona olisi niin sekavaa vaan aina siistiä ja tyylikästä. Vaan kun ohjeiden noudattaminen ei vaan ole omia vahvimpia puolia... Määrään luottaen ja neljällä eri puulajilla siis mennään edelleen.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Polku takaisin

Siinä se kiemurtelee: talon eteläpäätyyn työllä, vaivalla, hiellä ja innollakin kaivettu ja sen jälkeen täytetty polku. Toimikoon tuo polku tässä myös aasinsiltamaisena vertauskuvana sille, kuinka mä ryömin tauolta takaisin blogimaailmaan. Blogipaussin alku olikin salakavala! Bloggaavat lukijat varmaan tietävätkin, että niin voi käydä, mutta taisin odottaa itseltäni enemmän. Kaava lyhyesti: Tuli kesä, tuli parin päivän ja sitten viikon tauko, kameraan kertyi kuvia, joista ajattelin postata (ootte muun muassa missanneet kolmivuotiaan autokakun, jonka renkaat AIKALAILLA muistuttivat tissejä sekä serkun tekemän kikkelikakun, joten surkaa!). Aika kului, helteet alkoivat, ei tehnytkään mieli istua koneella. Ai niin ja tuli Oikeita Töitä, joita tietysti jouduin tekemään tietokoneella. Kynnys jatkaa blogin parissa nousi, koulukin oli alkamassa ja niin edelleen, selitystä selityksen perään!

Pidin kesällä taukoa blogien lukemisestakin, mutta sen aloitin uudestaan kesän lopulla. Olenkin ollut hiljainen, tyytyväinen, ei-kommentoiva seurailija. Kiitos siis muut ahkerat bloginpitäjät teille!




Mutta takaisin polkuun! Kakkujen lisäksi meidän pihaan valmistui juhannuksen tienoilla autokatos, jonka rakentamista keväällä seurasin nappuloiden kanssa. Pihatöitä ei kesähelteillä oikein jaksettu paiskia, mitä nyt siivottiin vähän ja pystytettiin tramppa pihan nurkkaan. Mutta elo- ja varsinkin syyskuussa ollaan pistetty töpinäksi. Saatiin toissa viikolla kylvettyä nurmikko pihaan (eihän ole vielä liian myöhäistä, eihän???) ja sen jälkeen olen naapureiden ja mies miekkosen avulla saanut keskittyä siihen hienosäätöön, joka mua oikeestaan kiinnostaa.

Polku rakennettiin siten, että hahmottelin tipuaskelilla sopivan kaarevan muodon, ja sen jälkeen kaivoin alueelta mullat pois. Ensin kannoin multaa ämpäri kerrallaan pois, mutta onneksi apuun naapuri tuli ja työ nopeutui huomattavasti.

Uraan laitettiin alle juurikangas, sen päälle 0–16 mm mursketta ja pintaan erikokoisia tontilta löytyneitä seulanpääkiviä (hei, mä osaan näitä termejä loputtoman kiviguuglailun jälkeen!!!) ja samoin tontilla ennestään olleita liuskekiviä.

Polun reunaan aloin istuttaa vuorenkilpiä. Se ei oo mun lempikasvi, ainakaan laajoina keskelle ruohikkoa läntättyinä pyörylöinä, mutta olen nähnyt kivoja toteutuksia, kun vuorenkilpi on vain reunakasvina ja vieressä on muuta. Todellinen syy vuorenkilven käytölle on kuitenkin myös taloyhtiön rahojen loppuminen: autokatos vei kaiken ja pihaa on tehty minibudjetilla. Toisen kukkapenkin reunakiviä ja talon reunakiviä on haalittu sieltä täältä ilmaiseksi, samoin kasveja. Joten näillekin tahoille isot taputukset ja kiitos. Vähän surkeeltahan noi kasvit näin syksyllä heti istutuksen jälkeen näyttää, mutta huhu kertoo, että vuorenkilpeä on liki mahdoton tappaa. Toivottavasti mäkään en onnistunut siinä!

Siinä se siis kiemurtelee ja alkaa ensi keväänä toivottavasti pikkuhiljaa kasvattaa noita kasveja ympärilleen. Polku. Joten täällä ollaan taas, jos ei ihan koko ajan niin kuitenkin viikon-parin välein toivon mukaan.


Ps. Jos joku ihmettelee, noita juurikankaita on ilmeisesti aika monenlaisia ja -värisiä. Kaikki meillä olevat on olleet naapureiden ostamia, mutta on ollut valkoista, mustaa ja viimeiseksi ruskeaa. Joku viisaampi varmaan tietäis, onko niillä jotain eroa.